www.sorvakko.net

Minä

Tarkkaavaiselle lukijalle on varmasti jo käynyt selväksi nimeni, Samuli Sorvakko. Näiden sivujen tarkoituksena on kertoa hieman siitä, mitä tuon nimen takana olevan ihmisen olemukseen kätkeytyy.

Tarinan mukaan putkahdin tähän maailmaan vuonna 1980 toukokuussa, joten muutamia vuosia on jo tullut maan päällä vaellettua (parin ensimmäisen vuoden ajan on vaeltaminen luultavasti ollut kovin hidasta). Elämääni ja ajatuksiani ovat muokanneet monet tuona aikana kohdalle sattuneet ihmiset, asiat ja tapahtumat.

Tällä hetkellä vietän monien mielestä elämän parasta aikaa, eli opiskelen. Teknillinen korkeakoulu Espoossa veti vastustamattomasti säätäjäminääni puoleensa, ja muutaman vuoden taistelun jälkeen pääsin pienen mutkan kautta vihdoin virallisesti Tietotekniikan koulutusohjelmaan, johon olin alunperinkin halunnut. Opintojen suhteena tavoitteenani on nopean valmistumisen sijaan laaja-alaiset opinnot tietoverkkojen ja sulautettujen (ehkä myös sulatettujen...) järjestelmien aloilta, joten vielä monen vuoden ajan minut tulee löytämään tämän opinahjon käytäviltä.

Ihmistä kuvaillessa on hänen ulkoisten ominaisuuksiensa ja tekemistensä lisäksi hyvä muistaa myös hänen sisäinen olemuksensa ja vakaumuksensa. Olemukseni kuvailun jätän suosiolla muille, mutta vakaumukseni on hyvin helposti kerrottu. Uskon Herraan Jeesukseen, minun vapahtajaani. Olen siis kristitty.